Mielimusiikkia! -konsertti
21.8.2023
Mielimusiikkia! -sarjan nimi viittaa paitsi lempimusiikkiin myös mielen ja musiikin yhteyteen. Sen taustalla on ajatus musiikista hyvinvoinnin edistäjänä. Äänen äärellä – teema avaa kuulijoille musiikin äärellä kertyneitä kokemuksia yhteisömuusikon näkökulmasta. Musiikista terveyttä – teeman myötä tutustutaan siihen, mitä tutkimukset kertovat musiikin vaikutuksista hyvinvointiimme. Musiikillinen omaelämäkerta – teema ohjaa kuulijoita tarkastelemaan musiikin merkitystä oman elämän varrella, eri ikäkausina ja eri elämäntilanteissa. Osa 1: Äänen äärellä Osa 2: Musiikista terveyttä Osa 3: Musiikillinen omaelämäkerta
Anna-Maaria (Ammi) Varonen: Sello & juonnot
Sarja on yksi Salon kaupungin Osallistuvan budjetoinnin hankkeista ja se toteutetaan syksyn 2023 aikana kaikissa Salon alueen vanhoissa kuntakeskuksissa: Salo, Halikko, Muurla, Pertteli, Kuusjoki, Kiikala, Kisko, Perniö, Suomusjärvi, Särkisalo. Tilaisuuksissa ammentamaan elävästä musiikista rakennusaineita omaan hyvinvointiin. Elävän musiikin ohessa kuullaan yhteisömuusikon mietteitä pienten juontojen muodossa, tutustutaan musiikin hyvinvointivaikutuksiin, nautitaan yhdessäolosta ja kohtaamisesta. Mielimusiikkia! -sarjan tilaisuudet ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Voit vapaasti valita itsellesi parhaiten sopivan paikan ja ajankohdan. Halutessasi voit osallistua vaikka vain yhteen tilaisuuteen, mutta yhdessä ne muodostavat ehjän, kolmesta eri teemasta rakentuvan kokonaisuuden. Tilaisuudet kestävät 45-50 min. Mielimusiikkia! -tilaisuudet sopivat kaiken ikäisille kuulijoille. Musiikin ohessa ne tarjoavat mahdollisuuden yhdessäololle ja kohtaamiselle.
Tietoa esiintyjästä: Olen yhteisömuusikoksi erikoistunut sellisti. Konsertointi on ollut päätyöni vuodesta 2007 alkaen. Selloduon konsertteja yhdessä puolisoni Ollin kanssa olen soittanut jo 23 vuoden ajan Suomen ja Ruotsin lisäksi muuallakin Euroopassa. Olen kouluttautunut myös sairaala- /hoivamuusikoksi ja haluan yhteisömuusikkona tukea hyvinvoinnin toteutumista yhteiskunnassamme musiikin keinoin. Konserttien lisäksi kierrän aktiivisesti päiväkodeissa Kansansaduista säveliksi -sarjan esityksin ja hoivakodeissa Musiikilla muistoihin -tuokioiden sekä huonemusisoinnin merkeissä. Seuraan tarkoin Suomessa tehtävää työtä kulttuurihyvinvoinnin edistämiseksi ja haluan tarjota oman työpanokseni siihen. Musiikki on todellinen aarre! Toivon, että jokainen löytäisi itselleen sopivan tavan nauttia musiikista ja tulla osallisiksi musiikin hyvää tekevistä vaikutuksista, jotka kantavat läpi elämän.
”Musiikki yltää sinne, minne sanat eivät ulotu!”
|